lauantai 7. helmikuuta 2009

With bullets and pages of trade magazines

On se jännä (Pasilaa lainatakseni), miten Kirkkonummen Prisma osoittautuu silloin tällöin varsinaiseksi aarreaitaksi vaikka Helsingin keskustan lukemattomat merkkiliikkeet taas onnistuvat liian usein supistamaan allekirjoittaneen lompakkoa ainoastaan matkakulujen osalta. Lieneekö se sitten toisaalta niin huonokaan asia, tiedä häntä.
Vaikka pääkaupungissa pyörin tänään ainoastaan avustavan työntekijän roolini puolesta, enkä käynyt kauppojen lähelläkään, Prismassa tuli pyörittyä äidin kanssa yli tunti. Kertonee jotain meidän ajatuksenjuoksustamme?
Matkaan tarttui kuitenkin kaikkea tarpeellista, vaikkei ehkä vielä niin ajankohtaista kuin luulisi.

Olen siitä hankala tapaus, että olen erittäin nirso mitä tulee vaatteisiin, kenkiin ja muuhun päälle puettavaan. Löydän erittäin harvoin mitään, mistä todella pidän ja onnistun useimmiten täydellisten hankintojen sijaan ostamaan jotain, mikä on vähän sinne päin, puristaa ehkä vähän jostakin kohtaa tai laskeutuu huonosti, mutta on silti ihan okei! Ja me kaikki tiedämme, mitä siitä seuraa; kaapillinen vaatteita, muttei mitään päällepantavaa.

Viime aikoina olenkin sitten päätynyt erääseen päätökseen, joka olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Että en yksinkertaisesti enää osta vikatuotteita ja pyrin hankkimaan ainoastaan itselleni sopivia ja toivottavasti myös vartalonmalliani imartelevia kappaleita. Tie tulee olemaan kuoppainen harvinaisen paatuneelle heräostelijalle, mutta eiköhän se tästä lähde etenemään.

Kun kerroin ystävilleni tämänpäiväisistä ostoksistani, sain kuulla olevani hieman etuajassa, hulluksikin taisi joku nimetä. Mitä, eihän helmikuusta nyt niin pitkä aika ole kesään ja kuiviin nurmikoihin? Eihän?
Joka tapauksessa löysin ensimmäistä kertaa vuosiin melko mukiinmenevät sandaalit, joilla voisin hyvinkin kuvitella tepastelevani lämpiminä kesäpäivinä pitkin rakkaan tuppukylämme katuja. Malli on hyvinkin simppeli, tuntuu hyvältä jalassa, aitoa nahkaakin taitavat olla, ellen aivan väärin asiaa ole tulkinnut (ja tulkinta on tosiaan hyvin hatara näillä tiedoilla, joten korjatkaa siis ihmeessä jos olen väärässä).


Kengät merkkiä Big Leaf

Ei se sandaalien osto pelkästään ystävien reaktioita aiheuttanut. Mukaan tarttui nimittäin myös uimapuku, kaksiosainen sellainen. Vesipedoksi minua ei kyllä voi kutsua, mutta pitäähän sitä aina varautua siihen, että kesän aikana eksyy muutamaan otteeseen edes rantaviivalle asti.

Ja löytyipä elokuvienkin joukosta jotain mielekästä. Häpeäkseni on sanottava, etten ole koskaan kuullut Joy Divisionin kappaleita tai muutenkaan perehtynyt kyseiseen yhtyeeseen, mutta tämä elokuva herätti jollain tavalla mielenkiinnon ilmestyessään parisen vuotta sitten. Ja kun nyt sitten tarjouksia selatessani otsake sattui silmään ja hintaakin oli vain 8,90 euroa, valinta oli suhteellisen helppo.

Kuvat: B.O.

Loppuun on vielä aivan pakko sanoa, että Iron & Winen Boy with a coin iskee tällä hetkellä erittäin syvälle Damien Ricen ja Lisa Hanniganin duettojen ohella.

Tekee mieli tanssia avojaloin pihamaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thoughts