torstai 25. helmikuuta 2010

So don't pay no mind to my watering eyes


Mikähän siinä on, että herra LaMontagne onnistuu kerta toisensa jälkeen mykistyttämään kuuntelijansa täysin?


sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Don't give me false hope

Näin eilisen keikan jälkitunnelmista on pakko sanoa, etten ole aikoihin ollut näin hyväntuulisella ja kaikin puolin onnistuneella keikalla. Vaikka konsertti venyikin lähes kolme ja puolituntiseksi, en voi sanoa kyllästyneeni hetkeksikään.

Lämppärinä toiminut trubaduuri, laulaja-lauluntekijä Josh Ritter oli hänkin ihan mukava musiikillinen yllätys, toi hieman mieleen Ray LaMontagnen. Muutamille kappaleille sytyin vähän enemmänkin, osa meni ehkä minun makuuni hieman liian maalaiseksi.



Mutta että, The Swell Season. Glen Hansard ja Markéta Irglová bändeineen tarjosivat niin musiikillisen että muuten vain iloluonteisen elämyksen koko Kulttuuritalolle, mutta erityisesti kahdelle vanhojaan juuri viettäneelle opiskelijalle, jotka olivat innolla mukana vähäisiksi jääneistä yöunista huolimatta. Ihana tunnelma, ihanaa musiikkia. Mikä kuulostaisikaan kauniimmalta kuin harmoninen yhteislaulu hiljaisessa salissa?



"I was living in a Devil Town,
didn't know it was a Devil Town
Oh, Lord, it really brings me down
about the Devil Town"

tiistai 2. helmikuuta 2010

I want to pull back the veils and find out what it is that I've done wrong

Tässä ehti jo tulla pienoisia mutkia matkaan helmikuista konserttia silmällä pitäen.

Joulukuisen muuton jäljiltä aloin sitten tässä muutama päivä sitten etsiä keikkalippuja aikeinani tarkistaa, mihin aikaan konsertin olikaan tarkoitus alkaa. Ja näin vain huomatakseni, ettei niitä lippuja ole missään.

Ensin iski epäusko, sitten epätoivo. Sitten sitä vain alistui, pengottuaan jäljellä olevat pahviboksit ja lipastonlaatikot useamman kerran läpi.
Vilpittömät onnittelut sille, joka ne jostain roskalaatikosta bongaa, elämys tiedossa.

No, arvaatteko, nielinkö tämän jonkinlaisena ennemerkkinä siitä, että ettei minun ole tarkoitus nähdä yhtä maailman ihanimmista duoista livenä? En tietenkään.

Käväisin tuossa aamupäivällä kokeen jälkeen ostamassa uuden parin lippuja, kun selvisi, ettei Live Nation, joka siis on konsertin järjestäjä, suhtaudu kovin suopeasti lippujen takaisinostoon (kiitos lippu.fi myötätuntoisista kommenteista!). Mutta keikalle ollaan siis edelleen menossa, vaikka se kukkarolle ottikin!

Ehkä me opimme tästä jotain...

Enää reilut kaksi viikkoa!