tiistai 22. toukokuuta 2012

When I get home I will make amends

Terveiset täältä Suomen maalta!

Kuva: B.O.

Ihana olla kotona, tätäkin postausta kirjoittelen linnun laulun säestämänä, ikkunasta vehreitä maisemia ihaillen. Kiirettä on pitänyt, luonnollisesti treffattu kaikki vanhat tutut, nautittu suomalaisesta ruoasta, leikitetty koiraa ja kissaa, ja aloitettu kertaalleen uudessa työpaikassa. Tosin tänään jo toisena työpäivänä päätin pitkän pähkäilyn jälkeen irtisanoutua, ja palata vanhaan työhön, tunteja olisi yllätyksekseni kertynyt niin vähän, että kuukausipalkka olisi ollut yli kaksinkertaisesti vähemmän, kuin edellisessä paikassa, vaikka palkka oli parempi. Ja se ikävä tosiasiahan on, että vuokraa Skotlantiin maksavalla ja lentolippuihin kuluttavalla jokaikinen ropo tulee tarpeeseen... No, toivottavat avosylin takaisin edelliseen kesätyöpaikalle, joten onni oli matkassa tällä kertaa.

Tulee kyllä liikunnantäyteinen kesä tälle tytölle. Ajokorttia en omista, joten reitti kotoa töihin kuluu pyöräillen, matkaa kertyy sellaiset kahdeksan-yhdeksän kilometria suunta. Tänään pyöräilin sen tosiaan jo kertaalleen, kun kävin irtisanoutumassa. Tarkoituksena olisi vielä ajaa toisen kerran edes takaisin, koska olen menossa pelaamaan tennistä veljen kanssa, joka ei ole lajia koskaan aikaisemmin kokeillut. Urheiluhulluna ja välittömänä lahjakkuutena en usko siinä menevän kuitenkaan kovin pitkään, ennen kuin herra saa hommasta otteen. Sitten saankin varmaan varoa, ettei rökitä minua mennen tullen! 

np: Black Stone Cherry - In My Blood

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thoughts